Olen Aku Kankaanpää, 38-vuotias terveyskeskuslääkäri, valmistunut Oulusta 2012. Harrastan luonnossa liikkumista monessa muodossa ja erityisesti pidän valokuvauksesta.
Kokkolan alueelle olen asettunut, koska vaimon sukujuuret ovat paikkakunnalla. Itse olen kotoisin tunnin ajomatkan päästä Kauhavalta. Alun perin oli aikomus olla täällä vuoden, pari ja sitten suunnata muualle, mutta suunnitelmat muuttuivat ja hakeuduin virkaan syksyllä 2012. Siitä lähtien olen ollut töissä Tunkkarin terveyskeskuksessa. Teen päivätyössäni 4-päiväistä viikkoa, minkä lisäksi päivystän viikoittain Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa yhteispäivystyksessä ja lastenpäivystyksessä.
Otamme uudet työkaverit lämmöllä vastaan
Työpaikoilla hyvä työilmapiiri on keskeisen tärkeä asia, eikä se ole monesti ollenkaan itsestäänselvyys. Voin kertoa, että meillä on loistava ja avoin työilmapiiri ja tänne on helppo tulla töihin!
Oman työpaikan vahvuus työilmapiirin lisäksi on asioiden yleinen toimivuus, kaikki tietävät omat tehtävänsä ja yhteistyö työkavereiden kanssa on saumatonta. Kaikki saavat tulla töihin omana itsenään ja kaikilta uskaltaa tarvittaessa kysyä apua, jos tulee kysymyksiä mieleen.
Tunkkarissa saan tehdä lääkärin työtä monipuolisesti ja työajan puitteissa
Tunkkarin terveyskeskus on vajaan 10 000 asukkaan perusterveydenhuollosta vastaava terveyskeskus. Meillä on laboratorio ja röntgen käytettävissä, joten asioita voi tutkia ja hoitaa varsin pitkällekin, eikä heti ole tarpeellista käyttää erikoissairaanhoidon palveluita.
Täällä hoidetaan aidosti alueen koko väestöä vauvoista ikäihmisiin. Kaikki yleislääkärin työnkuvaan kuuluvat tehtävät tulevat tutuksi. Työn järjestelyihin kuten työaikaan voi itse vaikuttaa ja työtahti on sopiva.
Työ alkaa kello 8, yleensä omaan vastaanottopäivään kuuluu noin kahdeksan puolen tunnin ajanvarausvastaanottoa, joiden välissä on sopivasti aikaa paperitöiden tekemiselle. Osa päivistä on kiirevastaanottoa, jossa on 20 minuutin ajat. Työt saa yleensä hyvin tehtyä niihin varatun ajan puitteissa, eikä ainakaan omalla kohdalla ole ylitöihin jäämisen tarvetta.
Työyhteisössä tuemme toisiamme
Tunkkarin terveyskeskuksessa on pääsääntöisesti yksi lääkäri joka päivä konsulttina, joka hoitaa juoksevia asioita ja paperitöitä. Hän vastaa mahdollisesti ilmeneviin kysymyksiin. Apua mieltä askarruttavissa kysymyksissä saa kyllä koko työyhteisöltä ja keneltä tahansa uskaltaa kysyä. Pyrimme kerran kuukaudessa pitämään palaverin, jossa ovat läsnä sekä hoitajat että lääkärit.
Kokkolan seutu yllättää positiivisesti!
Vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet alueella ovat monipuoliset, erityisesti kulttuuritoiminta on vilkasta. Ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät ja täällä on eri lailla tilaa liikkua kuin suurten kaupunkien ympärillä. Alueen palvelut ovat väkilukuun nähden monipuoliset ja elinvoimaiset.
Tervetuloa työkaveriksi Soiteen!
Aku Kankaanpää